maanantai 13. tammikuuta 2014

Hokkuspokkus täällä taas!

Joulu sekä vuodenvaihde oli ja meni, samoin loma. Arki on täällä taas ja painaa kovasti päälle. Meikäläinen teki (vahingossa.. taas) vähän pideämmän katoamistempun blogin parista. Oon jopa harkinnut tämän poistamista, koska intoa postailuun ei hirveästi ole ollut. Lomalla ois ollut jopa aikaakin. :) Mutta kun tarkemmin meittii, niin en halua poistaa tätä blogia. Täällä mulla on tallessa niin monet kynnet ja joskus siinä sivussa myös pienimuotoisesti omia kuulumisia. Niitä on mukava selailla jälkeen päin, nähdä mitkä on ollut fiilikset milloinkin ja millaisilla kynsillä sitä on esimerkiksi remuttu Provinssissa vuosi takaperin. Pelkästään plussaa on, jos joku muu vieläpä käy silloin tällöin täältä jotain lukaisemassa. (: 

Tämän vuoden ensimmäistä postausta koristaa lakkaus, jossa pääsin testailemaan uusia lakkoja, joita joulupukki mulle tänä vuonna toi! Näiden lisäksi sain myös muita ihania kynsijuttuja joululahjaksi. Niistä ehkä myöhemmin lisää. 






PS. Kaipailisin blogin ulkonäköön jotain muutosta, toivottavasti saan myös jotain aikaiseksi. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti