lauantai 31. joulukuuta 2011

Summa summarum




Uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan. Tää on myös se aika, jolloin usein alkaa miettimään kulunutta vuotta, mitä on tapahtunut ja mitä on tullut tehtyä. Polkaisin tämän blogin käyntiin elokuussa, osittain kavereiden ehdotuksesta ja osittain omasta kiinnostuksesta tähän hommaan. Nyt mulla on bittiavaruudessa oma pieni kuvakokoelma niistä kynsistä, joita oon tänä vuonna tehnyt elokuusta eteenpäin. Ilman blogia kuvien ottaminen olis taatusti jäänyt ja oon super iloinen, että kuvat löytyy! Oon nimittäin niitä ihmisiä, jotka ajattelee, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuinka monet näistäkin kynsistä olis jo unohtunut ilman näitä kuvia?? Luultavasti suurin  osa.. =)





Tää hetki olikin loistava kollaasien tekoon, missä esiintyy ehkä niitä lemppareimpia kynsiä tältä vuodelta. Iloisena saan muistella mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä! (=







Tulee ihan super inspis kynsien koristeluun, kun katselee näitä vanhoja koristeluja..! 







Näihin kuviin ja tunnelmiin on  hyvä päättää tämä pieni summa summarum tältä vuodelta 2011. Nauttikaa UV-partyista, katselkaa raketteja ja juhlikaa railakkaasti! Niin minäkin aion.



Katsellaan vuonna 2012 seuraavan kerran ;) !

lauantai 24. joulukuuta 2011

Luukku 24 - Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille

Jouluaatto on jo ainakin meillä päin ehtinyt siihen pisteeseen, että kiirettä ei enää mihinkään ole ja joulupukki käväisi jo aiemmin tuomassa lahjoja. Nyt on ihanaa aikaa vain rauhoittua ja keskittyä uusiin leffoihin, sekä tutkailla lahjasaalista ja nauttia perheen seurasta. :)


Jouluaaton kynsien suunnittelu lähti liikkeelle tästä:



















Tonttuilin itselleni lahjaksi Versace for H&M-mallistosta rannekkeen ja siihen kuuluvat korvikset sain joululahjaksi. Halusin jouluaaton korustukseksi laittaa nämä helyt ja näihin oli tehtävä sopivat kynnet. Koruissa on siis kultaista ja punaista ja samoilla linjoilla mentiin myös kynsissä.






Valitsin Konad-leimaukseen kukkia, jotka muistuttavat koruissa olevia kukkia. Konad-leimaus on nimettömässä ja peukussa. Kaikki muut kynnet maalailin punaisella, mutta etusormen lakkausen tein kultaisella. Keskarissa on kynsitarra. 






Tässä on peukun Konad-leimaus ja tuommoinen sydämen muotoinen koristehelmi. Peukuissa käytin leimaukseen vähän eri kukkakuvioita kuin nimettömien leimaukseen.







Kokonaisuus.. :)









Tässä vielä joululahjoja, jotka on äärimmäisen mieluisia tällaiselle kynsienkoristelufriikille! =)





Ps. Haluan toivottaa kaikille lämminhenkistä, rauhallista ja ihanaa joulua. Ottakaa rennosti, syökää hyvin ja nauttikaa lähimmäisten seurasta. Itse alotan tän 24 luukun rupeaman jälkeen mielestäni ansaitun joululomailun ja palailen postauksen merkeissä ennalta määrittelemättömänä ajankohtana. Uudet lakat on  varmasti kovassa käytössä ja niitten testailua ilmestyy tänne sitten, kun sen aika on. Siihen asti ihanaa joulua kaikille! <3

perjantai 23. joulukuuta 2011

Luukku 23 - Joulu on jo ovella

Saanen iloisesti ilmoittaa, että enää yksi yö jouluun! Kynsien koristelussa jouluttaa myös kovasti ja taas on vuorossa jotain punaista. Inspiraatio/idea näihin koristuksiin lähti aika randomisti. Bongasin mun työpöydältä jonkun vanhan helminauhan, joka oli katkennut. Mitäpä tuolla, roskiin tuommoset joutais. Idea lähti kuitenkin muhimaan päässä ja otinkin helminauhan pikkuruiset helmet hyötykäyttöön!




 Päätin sitten lähteä testaamaan, kuinka nuo pikkuhelmet pysyisi kynsissä, ja lopputulos yllätti positiivisesti. Kaikki tuommoset vanhat rikkinäiset helmikorut yms. kannattaa hyödyntää kynsien koristelussa. Pienet rasiat kynsien koristeluun tarkoitettuja helmiä saattaa olla aika suolaisen hintaisia ja kuitenkin ne on samantyyppisiä helmiä. Toki ne ovat usein myös sopivan kokoisia tähän hommaan, mutta jos tuuri käy vanha helminauha saattaa olla just sopiva koristeluväline.  Kandee myös kierrellä askarteluliikkeitä "sillä silmällä" katsellen. Niistä voi bongailla oikeita aarteita kynsien koristelua vartren. Vaikka tuote ei juuri olisi kynsien koristeluun suunnattukaan, niin pienellä soveltamisella siitä voi luoda vaikka mitä persoonallisen näköistä ja mahtavaa. =)





 Nuo helmet tuo kynsiin mukavaa kolmiulotteisuutta! Livenä sen erottaa vielä paremmin kuin kuvista. Käytännössä homma sujui niinkin helposti, kuin punainen lakka alle, kerros päällyslakkaa ja siihen sitten länttäilin ihan onnessaan noita helmiä ja muutama kerros lisää päällyslakkaa helmien päälle. Jätin siis kynsiliimat sun muut suosista laatikoihin ja hyvin helmet pysyivät ilmankin. Lisäsin vielä valkoisella koristelulakalla noita raitoja kynsiin. Tykkäilen näistä kyllä paljon, nää on niin jouluiset! =)





Käytettyjä välineitä. Oon kehunut tuota punaista lakkaa ehkä miljoona kertaa, mutta se on vaan niin täydellistä <3 !

torstai 22. joulukuuta 2011

Luukku 22 - Keijupölyä

Heissan! Enää kaksi yötä jouluaattoon, jännää aikaa. ;)




Tänään on vuorossa kynnet, joissa on aika random väriyhdistelmä. Pohjalla on mintun vihreä Color Clubin lakka ja päällä on oranssi Make Up Storen lakka. Lopputulos on mielestäni tosi kiva ja erikoinen! Ehkä vähän ruosteisen näköinen, mutta kuitenkin taianomainen ja kimmeltävä, sekä omaperäinen värisekoitus.



Keskarissa ja nimettömässä on vielä kynsitarrat koristamassa kokonaisuutta.





Tässä vielä käytetyt lakat kuvina:



 Tämän Make Up Storen lakan vetäisin mintunvihreitten kynsien päälle ja lopputulos näkyy yllä. =)






Kuvassa näkyy hyvin mintunvihreä pohja, jonka päälle sitten lakkasin Make Up Storen oranssihtavalla lakalla. Lakka on siis Color Clubin! =)



Huomiseen !

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Luukku 21 - Joulutohinaa ja kierrätystä

Nykyään kierrätyksestä puhutaan tosi paljon ja ite en oo niitä kärkipään ihmisiä tässä hommassa. Kirppareita suosin ja kannatan, mutta aika pitkälti se siihen jää. Pitäis yrittää petrata ja kynsistä on hyvä aloittaa. ;)




Joulun aikaan joulukarkkeja löytyy varmaan joka kodista. Luonnollisesti noita papereita löytyy myös joka paikasta herkutteluhetken jälkeen. No päätinpä sitten lähteä soveltamaan niistä jotain kynsiin..






Nuo karkkipaperit on hopeisia sisältä ja sovelsin  niistä sitten hopeakuoren muutamaan kynteen.





Peukkuun tuo karkkipaperi ei niin sileästi asettunut. Hyvin se kuitenkin pysyy kiinni, ainakin tällä hetkellä.







Mintunvihreät kynnet tein Color Clubin lakalla.







Aluksi siis levitin top-coatin kynnelle, asettelin karkkipaperin kynnelle ja lisäsin uuden kerroksen top-coattia karkkipaperin päälle. Aluslakka olisi voinut olla tarpeen, mutta oon aina yhtä laiskimus sen aluslakan laittamisen kanssa. Hyvin toimii ilmankin! :D





tiistai 20. joulukuuta 2011

Luukku 20 - Viininpunaista ja kultaa

Joku aika sitten käytiin Vesa-ostoksilla, toisin sanoen Keskisellä. Kosmetiikkaosasolta mukaan tarttui ale-lakka ja tässä testailin sitä ekaa kertaa. =)



Keskiseltä bongaa aika usein noita ale-lapuilla varustettuja kynsilakkoja ja silloin mä ne usein nappaankin mukaani. Viininpunaista lakkaa multa ei entuudestaan löytynyt. IsaDoran lakka eurolla on ihan hyvä diili mun mielestä. =)






Kynsissä tosiaan IsaDora ja kultaiset koristukset oon tehnyt Lumenen lakalla.






Messissä on myös Konadin kultaisella leimauslakalla tehdyt lumihiutaleet. Kunten huomaatte ne näkyy ihan surkeasti. Kondain kultaista tai hopeista leimauslakkaa en kyllä mielellään kenellekkään suosittele, sillä niissä on juuri tuo vika, oli pohjalla sitten minkä värinen lakka vaan. Muuten Konadin leimauslakoista on vain hyviä kokemuksia, mutta kultainen ja hopeinen näkyy aivan surkeasti.



Joulukiirettä ja pientä flunssaa ilmassa, palaillaan huomenna! =)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Luukku 19 - Silmäys luksukseen

Hui, jouluaatto lähenee hullua vauhtia! En oo jotenkin sisäistänyt asiaa enemmin, mutta tänään se fakta iski kunnolla kasvoille. Mutta onhan se super kiva fakta kuitenkin. :) Mitäs nyt vielä vipat lahjat täytyy keksiä & hankkia + paketoida, sekä piparkakkutalot sun muut täytyy vääntää ja koristella. Kyllä se tästä, hyvä että hokasin sen jouluaaton lähenemisen tänään!! :D

Asiaan.. Käväisin tänään Emotionissa tsekkaamassa meikkisiveltimien tarjonnan ja vilkaisin myös vähän muutakin.. Katsastin siis nopsasti läpi myös luksusmerkkien kynsilakkahyllyt. Kuten arvata saattaa, hinnat oli aika suolaisia. Mutta eihän se katselu mitään maksa!! =)

Iloisesti voinkin ilmoittaa, että rahat säästyi, mutta tässäpä palanen luksusta teille:



Chanel, 26e.








 Estee Lauder, 24e.








Dior, 27e.







Ovh oli ollut 35e ja nyt olis saanut alekopasta kaksi YvesSaintLaurentin kynsilakkaa hintaan 28e.




Ps. Se tunne kun ehtii postata joulukalenterin luukun just ja just oikeana päivänä! =)