sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Moikkis! Juhannuksesta on selvitty, vaikka aikamoinen koomailupäivä tää sunnuntai on ollut. Nappasin kynsikuvan vasta mökkeilemästä palattua, joten lakkaus on jo vähän kärsinyt. Hirveen fiksua napata kuva vasta nyt, kun on saunottu ja uitu koko viikonloppu, mutta vasemmassa kädessä lakkaus oli pysynyt edes vähän paremmin kuin oikeessa. Kyllä tuosta nyt varmasti käsityksen saa, että millaiset juhannuskynnet meikällä oli. =)


Juhannus sujui kyllä oikeen mukavasti mahtavassa seurassa ihanalla möksällä hengaillen. Ei muuta kun tsemppii huomiseen työpäivään itse kullekin, arkeen paluu on aina vähän rankkaa. Meikä lähteekin nyt heittään veljeä junalle, sillä arkeen palaamisen sijasta velipoika lähtee keikkailemaan Köpikseen. 

Ps. Tämä on eka postaus ipadilla kirjotettuna, saas nähä miltä tää näyttää koneelta katottuna :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Provinssirock 2013

Moikka! Tällä kertaa tarjolla ois festarikynnet, näillä nimittäin rokattiin eilinen päivä provinssissa. Jätin kynsien laiton viime tippaan ja aamulla ennen alueelle lähtöä oli sit kuitenkin festarikynnet tekaistava. Kynsien vaatimukset: jotain RÄVÄKKÄÄ. Neonvihreä pohja, glitteröity kärki ja eläinkuosi täyttivät vaatimuksen mielestäni hyvin. :D





Mikäs muukaan hetki ois ollut sopivampi kynsien kuvailuun, kun Cheekin keikka. ;) Yllä myös muutama fiilistelykuva keikoilta, lauteilla Cheek ja Disco Ensemble.




perjantai 14. kesäkuuta 2013

Multi Dazzle

Moikkis! Taas kerran retki Keskiselle tuotti pientä täydennystä lakkakokoelmiin, hyvin pientä vain tällä kertaa. Ostin uuden Konadin päällyslakan, sillä vanha oli lopussa. Sen lisäksi nappasin mukaani myös W7-lakan, nimeltään Multi Dazzle. Se pääsikin heti testaukseen ja pohjalle valikoitui China glazen  haaleanvaaleankultainen lakka, joka toimi varsin mukavasti Multi Dazzlen kaverina.








Yllä olevassa kuvassa siis vielä lakkauksessa käytössä olleet lakat:
  • China glaze - Knotty
  • W7 - Multi Dazzle

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maanantaihöpinää

Heipähei! Edelleen ois tarjolla juhlakynsiä, tein nimittäin sellaiset myös mummalle. Alla olevassa kuvassa näkyykin kaksi käytössä ollutta lakkaa, joista syntyi yhdessä oikeen suloinen sävy.














Tässä ois vielä myös ilmainen uusinta mun juhlakynsistä ja alla olevassa kuvassa näkyy jopa niiden tekemisessä käytetyt lakatkin. :)






Tällä kertaa mennään kuvapainotteisesti ja vähäsanaisesti. Meinaa olla vähän väsy, sillä tänään alkoi kesätyöt leikkikentällä ja meikäläisen unirytmi on hieman sekaisin. Viime yönä ei siis paljoa unta kertynyt ja suurin haasteeni töistä päästyä on ollut se, että oon yritän pysyä hereillä ja välttyä päikkäreiltä, jotta ens yönä kertyisi enemmän unta. :D


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Juhlakynsiä kahdessa versiossa

Heib! Nyt on se hetki, kun jääkaappi pursuaa kaikkea hyvää mitä eiliseltä jäi, maljakot on täynnä vieraiden tuomia ruusuja ja talo on hiljainen sekä tunnelma rauhallinen. Veljen ylppärijuhlat siis on juhlittu kunnialla läpi eilen ja olo on oikein raukea ja rentoutunut. Vihdoin loppuu se stressi ja hosuminen tästä huushollista, mitä kulunut viikko on sisällöltään ollut juhlia järkätessä. Juhlat sujui oikein mukavasti ja täälä meillä kävi sekä sukulaisia että veljen kavereita ylioppilasta muistamassa. :) 

MItäs mä päädyin tekemään mun juhlakynsien kanssa?

Tässä näkyy ensimmäinen vaihtoehto juhlakynsille, nämähän vilahtivat jo aiemman postauksen kollaasissakin. Aiemmin jo mainitsin, että Konadin päällyslakan jämät oli menneet huonoksi ja kuten kuvasta huomaa, kynnen pinta jäi kuplaiseksi. Ruusut saivatkin väistyä kynsiltä ja jotain muuta oli keksittävä!  



 Asunani oli musta hame mintun vihreän topin kaverina, minttuiset asusteet ja pinkit korkkarit. Kynsien värimaailma määräytyi siis täysin asun mukaan ja ainakin omasta mielestä sopi oikein mukavasti kokonaisuuteen. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisestä lakkauksesta saivat ruusukynnet väistyä, mutta jätin strassilliset kynnet myös tähän uuteen lakkaukseen. Ruusukynnet korvasinkin liukuvärjäyksellä, jonka tein niin, että ensiksi lakkasin kynnet valkoiseksi. Sitten meikkisienen avulla töpöttelin minttuista lakkaa kynsille. Viimeiseksi töpöttelin kynsien kärkiin pinkkiä ja lisäsin päällyslakan.




Loppuun vielä pieni tunnelmakollaasi juhlista. Mukavaa sunnuntaita! :)