sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kynsikoristelut isovanhemmille

Moikksi! Teknisten ongelmien ja yksinkertaisesti kiireen takia en oo ehtinyt hirveästi päivitellä tätä blogia, mutta ei hätää, sillä nyt on kynsikoristeluja varastossa. ;)




Kaipaan tosi paljon harjoitusta muitten kynsien koristelussa, sillä sitä tulee tehtyä ihan liian vähän. Nyt sainkin mahdollisuuden koristella muorin kynnet (lilat) ja mumman kynnet(ranskis). Jokaisen ihmisen kynnet on eri muotoiset ja pituiset, toisia on helpompi koristella kuin toisia. Siksi oiskin hyvä koristella mahdollisimman monen ihmisen kynsiä, sillä harjoitus tekee mestarin. ;) 





Nämä ruusukynnet ovat samantyyppiset kuin nämä itselleni tekemät. Muori oli kyllästynyt kaikkeen punaiseen, eikä oikeen halunnut mitään tummaakaan lakkaa, joten päädyttiin tuohon ihanaan lilaan lakkaan. Muori tykkäsi kovasti myös ruusuleimauksista.





Levitin kynnelle myös hieman glitteriä piristykseksi.





Mummani toivoi kynsilleen jotain punaista pohjaväriä, mikä hänelle kyllä sopiikin tosi kivasti. Mummalle laitettiin lisäksi glitteriä ja ranskalainen manikyyri. Taas kerran en voi kun ylistää H&M:n ranskalaista manikyyriä, se on hinta-laatusuhteeltaan loistava ja tuo valkoinen väri säilyy kynsien kärjissä useita päiviä hyvänä.





Korttihai! Arabialainen menossa ;)





Lähikuvaa vielä glitter-kynsistä ranskalaisella manikyyrillä. 



Leppoista sunnuntai-illan jatkoa! :)




3 kommenttia:

  1. Kiva kun sulla on muittenkin kynsiä lakattavana.
    Kun minä kerran rupesin puhumaan mummulle kynsistä, niin se vaan nauro, että kaikkea kanssa. Mummun nuoruudessa ei kuulemma kynsiä laitettu. Ei ne varmaan navetassa ois kestänykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä lakkailla myös muiden kynsiä, se tuo heti haastetta kun ei olekaan omat tutut kynnet lakattavana. :) meillä molemmat mummat tykkää hirveästi, kun lakkaan heille kynnet. vaikka toinen ehkä vierastaakin kaikkia erikoisempia värejä, kuten esimerkiksi noita liloja kynsiä :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista