keskiviikko 22. toukokuuta 2013

"Kylmä kahvi kaunistaa"

Heibbis! Vika ilta Rollossa hetkeen, nyt alkaa olla tämän lukuvuoden hommat aherrettuna kasaan. Toki kesälläkin suoritan joitain opintoja, muun muassa leikkimällä hemulia eli kasveja tunnistaen ja kuvaten. Yksi essee täytyis saada myös puristettua kasaan kesäkuun aikana ja elokuulla häämöttää erkan sivuaineen tentti, mutta positive thinking: kesällä on kiva lukea auringossa maaten ja rusketusta hankkien. ;) Kaiken kaikkiaan aion kyllä relata,  harjoittelu oli sellainen rutistus tähän kevään loppuun, ettei sen jälkeen oo oikeen tuntunut olevan voimia ja energiaa enää mihinkään kouluhommiin. Kuitenkin kaikki tehtävät ja portfoliot on palautettuna ja huomenna aamulla saan henkäistä syvään, kun istun junassa. Ennen tätä hetkeä on viimeinen haaste: roudata tuo tavarakasa bussiin ja bussipysäkiltä junalle. :D Huh, nyt lätinää jostain muusta, kun opinnoista!






Kuten kuvista saattaa huomata, tein kesäkynnet muorille. Essien Jamaica Me Crazy- lakkaa kynsille ja konad-kuosilla kukkaköynnöstä päälle. Viimeistely lisäämällä strasseja muutamiin kynsiin ja valmista tuli. Hymyilytti muuten tuo sanomalehti tuossa kuvassa, aika hauska otsikko on taltioitunut kuvaan myös, sattumalta. :D 

Huh, vielä ois vähän tiskejä tiskattavana, muuten on kämppä kesäkunnossa ja tavarat pitäis olla kasassa myös. Mukavaa myöhäistä pikkulauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti